1500-luvun lopulla kriisi puhkesi sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti. Katovuodet, matalat palkat ja Englannin julistama kauppasaarto kurjisti taloutta. Yleiseurooppalainen kehitys myös vaikutti: kirjapainotaito yleistyi ja sen myötä uudet aatteet levisivät entistä helpommin ja laajemmalle. Mm. löytöretkien myötä maailmankuva oli laajentunut ja sydänkeskiajan paikallinen kulttuuri muuttui vastaamaan renesanssiajan ihanteita.
Humanismi kuvaa hyvin tätä murrosta, joka Euroopassa tapahtui siirryttäessä keskiajan yhtenäiskulttuurista uuteen aikaan. Ihmiskuvassa uskonnon vaikutus siirtyi taka-alalle. Humanismin ihmiskuva siirsi ihmisen viator mundista faber mundiksi, aktiiviseksi toimijaksi, maailman hallitsijaksi. Ihminen oli maailmankaikkeuden keskiössä. Humanismi syntyi vastustamaan keskiajan yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta. Se painotti jälleen tämänpuolista elämää, keskiajan tuonpuoleisen elämän sijaan. Se korosti ihmisen arvokkuutta ja mahdollisuuksia tässä maailmassa sekä elämää sopusoinnussa luonnon kanssa. Humanismin aatteessa uskonnollisen hurskauden ja mietiskelyn sijaan arvostettiin yhteiskunnallista osallistumista ja ”yleisneroutta” eli monen alan tietojen ja taitojen omaksumista. Ihmisen arvo perustui hänen kykyihinsä, ei hänen asemaansa.
Desiderius Erasmus Rotterdamilainen eli vuosina 1466 – 1536. Hän oli humanisti, joka auttoi levittämään renessanssin ajatuksia Pohjois-Eurooppaan. Papistoa pilkkaamalla Erasmus vaikutti myös tahtomattaan uskonpuhdistuksen syntyyn, vaikka pysyi itse valistuneena katolisena ja kritiikillään halusi uudistaa kirkkoa. Erasmus tunnetaan parhaiten esseestään Tyhmyyden ylistys (De Lof der Zotheid, 1509). Siinä hän saattoi naurunalaiseksi inhimillisiä heikkouksia, kuten ihmisten harhaisen kuvan omasta rationaalisuudestaan ja heidän houkkamaisen onnellisuuden tavoittelunsa. Rationaalisuuden sijaan ihmisten toimia motivoivat heidän tunteensa, ja onnellisuuden sijaan heidän tulisi tavoitella itsensä sivistämistä ja nöyrää, yksinkertaista kristillisyyttä. Erasmuksen mukaan liiallinen tieto tekee ihmisistä onnettomia.
Uudet uskonnolliset suuntaukset alkoivat voimistua. 1500-luvulla Luther ja Calvin toivat protestantismin pohjoisiin provinsseihin ja lisäsi vastakkainasettelua voimakkaasti katolisen Espanjan kanssa. Espanja vainosi protestantteja ja Hollannin aatelisto ja kalvinistit tukivat voimakkaasti espanjalaisten ja katolilaisuuden vastaista mielialaa. Tilanne kärjistyi ikonoklasmiin eli kuvainraastoon (beeldenstorm) Steenvoordessa ja levisi kaikkialle Alankomaissa. Tällöin kirkosta protestanttisen opin mukaisesti tuhottiin katoliseksi miellettävää taidetta kuten tauluja, kirjoja, lasimaalauksin koristeltuja ikkunoita ja patsaita sekä seinämaalauksia kalkittiin umpeen. Tähän vastauksena Espanjan kuningas Filip II lähetti Alvan herttuan, joka perusti ns ”Verisen neuvoston”, jossa mm monia protestanttista liikettä tukevia aateliston jäseniä tuomittiin kuolemaan. Wilhelm Oranjelainen johti kapinaa Espanjaa kohti ja yritti valloittaa Brabantin ja siten säilyttää Alankomaiden yhtenäisyyden. Hän epäonnistui tehtävässään ja vuonna 1585 espanjalaiset valloittivat Antwerpenin (Val van Antwerp) ja vastavuoroisesti pohjoiset provinssit sulkivat Scheldt-joen, joka puolestaan saartoi Vlanderin satamat. Unelma yhteisestä Alankomaiden valtiosta oli ohi ja 17 provinssia jakaantui kahteen osaan. Paljon väestöä siirtyi etelästä pohjoiseen vakaampien olojen toivossa. Vuonna 1568 puhkesi 80-vuotinen sota ja 1588 perustettiin seitsemän pohjoisen provinssin Alankomaiden tasavalta (Republiek der Zeven Verenigde Nederlanden).
1600-lukua voidaan luonnehtia seitsemän pohjoisen provinssin muodostaman Alankomaiden tasavallan alueella kultaiseksi vuosisadaksi (Gouden Eeuw). Talouden, kulttuurin ja tieteen painopiste siirtyi tasavaltaan, kun taas Espanja miehitti ja espanjalaisti eteläisiä provinsseja (Spaanse Nederlanden). Hallintoa miehitettiin espanjalaisilla virkamiehillä ja vastauskonpuhdistuksen avulla katolisuutta istutettiin voimakkaasti alueelle. 1700-luvulla alue joutui Ranskan hallintaan. Vuosien 1540-1630 välillä muuttoaallot merkitsivät eteläisille provinsseille suurta menetystä. Myös nälänhätä, sodat ja kulkutaudit johtivat siihen, että talous taantui. Hollannin kieli ei myös päässyt kehittymään.
Alankomaiden tasavalta kasvoi Euroopan tärkeimmäksi kauppamahdiksi ja sen tuoma vauraus kasvatti kulttuurillista mahtia. Voimakas kauppiasluokka rahoitti mm taidetta kun toisaalla Euroopassa rahoittajana oli kirkko. Kultainen vuosisata ei kuitenkaan tarkoittanut kokonaisuudessaan rauhan aikaa, sillä 80-vuotinen sota päättyi vasta Münsterin rauhaan 1648, jossa Espanja tunnusti lopullisesti pohjoisten provinssien itsenäisyyden. 1600-luvulla rauhan aikaa oli kyllä 1609-21 välirauhan aika. Sodat levisivät ja usko jakoi koko Euroopan. 1600-luvun jälkimmäisellä puoliskolla vihanpito jatkui kauppasotina Se puolusti asemaansa kahdessa sodassa Englantia vastaan 1651-54 ja 1665-67 ja Ranskaa vastaan 1672. Vauraus loppui kuten myös Alankomaiden asema pääasiallisena talousmahtina.
Tätä ennen kuitenkin Alankomaiden perustamat Itä- ja länsi- Intian kauppakomppaniat hallitsivat maailman meriä (VOC Verenigde Oost-Indische Compagnie perust 1602). 1600-luvulla Alankomaiden merimahti valtasi myös siirtomaita, esim. Indonesia (1602), Nieuw Amsterdam (New York, 1625), Alankomaiden Antillit (1634), Malesia (1641), Sri Lanka (1658) ja Surinam (1667).
Keskihollantia seuranneet kaksi vuosisataa vaikuttivat vahvasti kieleen ja siirtymiseen nykyhollantia kohti. Tähän mennessä kieltä on ilmaistu nimellä Diets / Duits, joka siis tarkoitti kansankieltä (van het diet, van het volk). ”Burgundin piirin” aikana tietoisuus omaleimaisesta ja erilaisesta kulttuurista kasvoi – itsenäisestä olemuksesta isossa Habsburgilaisessa yhteisössä. Diets / Duits –sanan rinnalle ilmestyi kieltä kuvaavina sanoina Nederduytsch ja Nederlandsch. Nämä uudet ilmaisut ovat nähtävissä 1500-luvulla ilmestyneissä teoksissa kuten Nederlandsche Spellijnghe (1550), Den Schat der Duytsscher talen (1552) ja Twe-spraack vande Nederduytsche Letterkunst (1584). 1600-luvulla ja melkein koko 1700-luvun uudistettu Den schat der Duytscher talen oli merkittävässä osassa: sitä julkaistiin 14 kertaa vuosien 1601 ja 1775 välillä. 1600-luvun lopulla tämä sanasto sai kilpailijoita erityisesti Nil volentibus arduum –ryhmältä, jonka tavoitteena oli lainasanojen vähentäminen. He julkaisivat sanakirjan nimellä Nederlandtsche woorden-schat vuonna 1650.
Merkittävä rooli oli myös Raamatun uudella käännöksellä (Statenbijbel). Kalvinistit halusivat, että Raamattu tulee kääntää sen alkuperäiskielistä, hepreasta, kreikasta ja arameasta. Lisäksi se tuli kirjoittaa sellaisella hollannilla, jota jokainen ymmärtää. Kääntäminen oli valtava prosessi, joka omalta osaltaan vaikutti yhtenäisen yleiskielen kehittymiseen. Kääntäjiä oli jokaiselta Alankomaiden alueelta. Käännös valmistui vuonna 1637 ja sillä oli tärkeä rooli kalvinistien keskuudessa, jossa sitä luettiin päivittäin. Toisaalta aikaavievän prosessin takia kieli oli jo ilmestyessään vanhahtavaa.
Merkittävin yhteiskunnallinen tekijä kielen kehitykseen oli kuitenkin jo aiemmin mainittu muuttoaalto. 1500-luvun lopulle tullessa kymmeniä tuhansia oli jo muuttanut eteläisistä provinsseista pohjoisiin. Syyt eivät aina olleet pelkästään uskonnollisia (protestantit). Myös polittiisista ja taloudellisista syistä muutettiin paljon. Muuttajat olivat usein tiede- ja kirkonmiehiä, kirjailijoita, filosofeja, kauppiasluokkaa, arvostettuja käsityöläisiä. Muuttoaalto ei tuonut ainoastaan uusia taitoja, yhteiskunnallista arvostusta ja rahaa – vaan myös muutoksia kieleen.
Tärkeä äännemuutos tapahtui siirryttäessä keskihollannista nykyhollantiin: [i:] (kirj
1500-luvulla ilmestyneistä kieliopeista voidaan päätellä, että keskihollannissa ilmenneet yksinäisvokaalit, monoftongit [i:] ja [y:] muuttuivat asteittain [ei] ja [oey] –äänteiksi ja myöhemmin [ai] ja [oi] -äänteiksi. Tämä äännemuutos oli nähtävissä ensiksi etelä-Brabantin variantissa ja myöhemmin alemman luokan variantissa Hollannin maakunnassa Tämä kehitys ei kuitenkaan lisännyt foneemien määrää kielessä, vaan diftongit [ei] ja [oey] olivat jo olemassa [ai] ja [oi] -äänteiden rinnakkaisääntämyksissä. Tämä diftongisaatio johti äänteiden yhteensulautumiseen. Diftongisaatio voidaan nähdä seurauksena 1500-luvun muuttoaallosta, jolloin diftongit ”lainattiin” Brabantin alueella puhutusta, arvostetusta variantista. Tästä tosin kiistellään oliko muuttoaallolla vaikutusta. Joka tapauksessa nämä muutokset tapahtuivat 1500-luvulla yläluokan kielivarianttiin ja niiden omaksuminen yleiskieleen tapahtui 1600-luvulla alempiin yhteiskuntaryhmiin.
Hollandse expansie –termiä käytetään, kun tarkoitetaan sitä, että nimeomaisesti muutokset tapahtuivat Hollannin maakunnassa - johon vaikutusvaltaisten ja varakkaiden muuttajien aalto nimenomaisesti kohdistui ja jolla oli keskeinen asema tasavallassa – ja sieltä ne levisivät muualle maahan.
Kielen kehitykseen vaikuttivat puhetaidon edistämiseen keskittyneet veljeskunnat, rederijkers. Nämä yhteisöt olivat saaneet alkunsa 1400-luvun Flanderista, jolloin ranskalaisvaikutus niissä oli huomattava. Nämä yhteisöt keskittyivät runouden ja näytelmien kirjoittamiseen. Nämä yhteisöt olivat myös innostuneet hollannin kielen vaalimisesta ja puhdistamisesta mm lainasanoista. Purismi- niminen liike sai sykäyksen renesanssista, jolloin kansankielinen kirjallisuus oli nousussa sekä reformaatiosta ja kansallistunteen noususta. Eräiden kirjailijoiden mielestä hollanti oli huonossa jamassa ja se piti puhdistaa lainavaikutteista. Vallalla oli käsitys, että latinan vaikutus hollannin syntaksiin ja morfologiaan lisäsivät hollannin statusta, mutta lainasanat eivät. Tilalle siis etsittiin hollanninkielisiä sanoja, joko vanhoja, joiden tilalle oli otettu lainasanoja tai sitten uusia sanoja, neologismeja.
Latinan kieli nähtiin kielen ideaalina, josta lainattiin sanoja mutta myös rakenteita. 1600-luvulle tultaessa hollantiin oli kopioitu latinasta rakenteita, jotka eivät olleet ominaisia hollannille. Tästä johtui, että kieltä oli hankala lukea ja lauseet saattoivat olla kappaleen mittaisia. Tällaisia rakenteita olivat mm
- relatiivikonjunktio (relative conjunction) oli yleinen lauseenrakennusmalli latinassa, jolloin kaksi päälausetta yhdistettiin toisiinsa relatiivipronominilla toisen lauseen alussa. Nykyhollannissa relatiivikonjunktiota käytetään vain sivulauseissa, tai relatiivipronomini korvataan demonstratiivipronominilla.
- Partisiippirakenteet (participle constructions), ovat yleensä nykykielessä korvattu sivulauseilla.
- Infinitiivirakenne (infinitive contstructions) on jäänyt elämään nykyhollantiin, esim lauseessa ”Ik zag haar lopen” (näin hänen kävelevän).
No comments:
Post a Comment