Taalkunde Nederlands: De tijd na 1900

1900-luvun kielenuudistajilla (taalvernieuwers) oli edeltäjiä jo 1800-luvulla. Multatuli oli yksi heistä. Hän halusi kirjoittaa elävää hollantia ja kuroa umpeen eroa puhutun ja kirjoitetun hollannin välillä. Hän onnistuikin siinä menestyksekkäästi romaanissaan Max Havelaar.

Niin 1800- kuin myös 1900-luvuilla oikeinkirjoitusuudistukset muuttivat kieltä. 1900-luvun uudistuksissa katosivat mm kaksoisvokaalit kuten –ee ja –oo sanoissa kuten beenen ja boomen. Myös sanat kuten visschen ja menschen muuttuivat muotoon vissen ja mensen. Seuraavaksi katosivat vanhat nominien taivutusmuodot kuten ”ik zie den man op den bok”. Ne ovat säilyneet kuitenkin muutamissa vanhoissa sanonnoissa kuten ”met dien verstande” ja ”in den vreemde”.

Välimerkkien käyttö muuttui myös: sen sijaan, että sillä olisi merkitty kieliopillisia seikkoja, se muuttui lauserytmiikan välineeksi. Vanhakantaisia ilmaisuja karsittiin, kuten daarenbover, weshalve ja zulks. Niitä on säilynyt ainoastaan hallinnollisessa käytössä esimerkiksi virastoissa.

1900-luku oli toisaalta vapautumisen aikaa, mutta myös puristit nostivat jälleen päätään. Kuuluisa kielikriitikko oli Gerard Nolst Trenité (1870-1946), joka kirjoitti salanimellä Charivarius mm kolumneja De Groene Amsterdammer –lehteen. Hän julkaisi myös kirjan Is dat goed Nederlands? Hänen suosikkiaiheensa olivat tautologiset ilmaisut, joissa kahdessa sanassa ilmaistaan sama asia. Hänen mukaansa ne olivat hollannin kielen yleisimpiä virheitä.

Vuonna 1934 kouluissa otettiin käyttöön ns Marchantin oikeinkirjoitussään-nöstö. Vuonna 1947 säädettiin lailla oikeikirjoituksesta ensimmäistä kertaa. Vasta nyt suurin osa Kollewijnin ajatuksista oli tullut osaksi oikeinkirjoitus-järjestelmää. Vuonna 1954 julkaistiin Groene Boekje, joka oli syntynyt belgialais-alankomaalaisena yhteistyönä.

Rajan toisella puolella Belgiassa ei puhutun tai kirjoitetun hollannin modernisointi ollut ensimmäisenä tavoitteena, kun ylipäätänsä kielen asema oli huono. Vasta vuonna 1898 astui tasa-arvoisuuslaki (Gelijkheidswet) voimaan, jossa hollannin asema parantui. Mutta käytännössä oli vielä paljon tehtävää, jotta kaksi kieltä olisi tasa-arvoisessa asemassa. Esimerkiksi maasta puuttui yliopisto, jossa opetuskielenä olisi ollut hollanti, sellainen saatiin vasta 1930-luvulla Gentiin. Kieltä sääntelevien lakien määrä kasvoi ja maa jakaantui yksikieliseen Flanderiin ja yksikieliseen Valloniaan sekä kaksikieliseen Brysseliin (kielilait vuosilta 1962 ja 1963).

1900-luvun loppupuoliskolla hollannin yleiskieli ABN on kehittynyt odottamattomaan suuntaan. Kolmen diftongin (ei, ui ja ou) ääntäminen on muuttumassa, mitä ei ole tapahtunut vuosisatoihin. Suuntaus näille diftongeille on aai, ou ja aau. Muutos huomattiin aluksi ylemmän keskiluokan korkeakoulutettujen naisten taholta. Ilmiötä kutsutaan nimellä Poldernederlands ja se on levinnyt sittemmin kaikkiin yhteiskuntaluokkiin.

Muita muutoksia pidemmän ajan kuluessa 1900-luvulla ovat muutokset mm nominien monikkojen päätteissä –s on kasvattamassa osuuttaan. Esim de hoogte – de hoogtes (ei hoogten). Myös liite –baar lisääntyy hollannin kielessä, kun taas liite –(e)lijk vähenee. Tämä johtuu osittain neologismien lisääntymisestä. Joissakin tapauksissa, missä aiemmin sana on päättynyt –(e)lijk -liitteeseen, se päättyykin nyt –baar –liitteeseen. Esimerkkinä onnoembaar – onnoemelijk.

Puhutussa kielessä relatiivipronomini korvataan usein kysymyssanalla, esim het boek wat (dat) ik heb gekocht. Tämä ei ole kuitenkaan kirjoitetussa kielessä edelleenkään hyväksyttävää. Om-sanan käyttö on myös lisääntynyt infinitiivirakenteissa, esim ik heb het besluit genomen om te blijven. Alun perin tätä käytettiin lyhyissä sivulauseissa kuvaamaan tekemisen päämäärää (zij gaat naar de winkel om melk te kopen). Myös zijn-verbin käyttö perfektin apuverbinä on lisääntynyt.

Mikä on hollannin kielen asema tulevaisuuden maailmassa? Paljon puhutaan, että pienet kielet kuolevat pois kun uuden ajan lingua franca, englanti hallitsee mediaa ja kanssakäymistä. Hollannin kieli on ollut aina liikkeessä ja kehittynyt. Uudet suuntaukset muuttavat kieltä, mutta eivät hävitä sitä. Hollanti on selvinnyt keskiajan latinankielisestä yhtenäiskulttuurista, jolloin latina oli huomattavan määräävämmässä roolissa kuin englanti on tänään. Vaikka hollannissa on huomattava määrä lainasanoja englannista, niin täytyy muistaa, että kielessä on vielä enemmän ranskalaislainoja. Uhkana nähdään myös maahanmuuttajien vaikutus kielelliseen tasapainoon ja Euroopan Unionin sisällä käytettävät kielet. EU:n isojen jäsenmaiden tavoitteena on karsia käytettävien kielten määrää.

Kieli on ryhmätunnus ja kansalliskulttuurin symboli. Kielen avulla ihminen löytää oman identiteettinsä ja luo kuvaa maailmasta. Kansakunnat on rinnastettu kielikuntiin valistuksen ajoista lähtien, mutta jo keskiajalta on peräisin sanonta ”gentem lingua facit” – kieli tekee kansan. Niin kauan kun opetuksen, yrityselämän, median ja hallinnon kielenä käytetään hollantia, niin ei vieraiden kielten tai kulttuurien vaikutus uhkaa sitä.




Wim Daniëls: Spraakmakend Nederlands
Joop van der Horst ja Fred Marschall: Korte Geschiedenis van de Nederlandse Taal