Ensimmäisen tunnin aiheena olivat kielten sukulaisuussuhteet. Tarkastelimme pääasiassa indoeurooppalaista kielikuntaa ja erityisesti germaanisia kieliä, joihin hollanti kuuluu.
Germaaniset kielet jakaantuvat kolmeen eri alaryhmään: itä-, pohjois- ja länsigermaanisiin kieliin. Itägermaanisia kieliä ovat mm. gootti, burgundi ja vandaali. Nämä kielet joko hävisivät tai sulautuivat uuteen kieleen pääsääntöisesti 600-lukuun mennessä. Pisimpään sinnitteli gootti ja siitä onkin ainoana itägermaanisena kielenä säilynyt tekstejä, mm piispa Wulfilan raamatunkäännös 300-luvulta. Krimillä puhuttu gootti selvisi aina 1700-luvulle asti. Pohjoisgermaanisiin kieliin kuuluvat skandinaviset kielet (ruotsi, tanska, norja, islanti ja fääri). Tämä ryhmä on historiallisesti melko yhtenäinen. Länsigermaanisten kielten ryhmään kuuluvat mannergermaaniset kielet (yläsaksa ja jiddish) ja pohjanmerengermaaniset kielet, (alasaksa, englanti, hollanti, afrikaans ja friisi).
Hollannin läheisimmät sukukielet ovat Alankomaiden pohjoisessa Frieslandin maakunnassa (Fryslân) puhuttu friisi ja Etelä-Afrikassa puhuttu afrikaans ja Saksan pohjoisosissa puhuttu alasaksin murre (Plattdüütsch).
Käsittelimme myös hieman varhaista hollantia ja miten sitä pitäisi lukea. Tutkimme pientä pätkää Karel ende Elegast –nimisestä eeppisestä ritarirunoelmasta keskiajalta. Alankomaiden ritarirunous jäljitteli ranskalaisia ja saksalaisia esikuviaan, usein kertojana Arthur-kuningas tai Kaarle Suuri.
Germaanisten kielten historiasta pidän oleellisena missä vaiheessa muutokset tulivat ja minkä seurauksena (konsonanttimuunnokset?) eli tapahtumat kielessä mutta myös historiassa (aika kansainvaellusten ja Kaarle Suuren välissä, kielten sulautuminen). Minkälaisia murteita nykyisen Alankomaiden alueella puhuttiin kun yleiskieltä ei ollut? Erosivatko ne paljon toisistaan? Milloin muutokset alafrankista tapahtuivat?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment