Taalkunde Nederlands: De tijd tot ca. 1500

Tunnilla käsiteltiin varhaisen (muinaishollanti tai vanha hollanti) ja keskihollannin kehityskulkuja. Tutustuimme myös pariin aikalaistekstiin ja niiden käännökseen nykyhollannille.

Kansainvaellusten jälkeen nykyistä Alankomaita vastaavalla alueella asuivat eri heimoja: friisit asuttivat rannikkoalueita, saksit alueen itäosaa ja frankit etelää. Frankit laajensivat alueitaan ja noin vuonna 800 Frankkien valtakunta käsittikin suuren osan Eurooppaa. Varhaiskeskiajan kehitystä alueella luonnehtivat jatkuvat aluemuutokset ja keskenään tappelevat ruhtinaat. Sydän- ja myöhäiskeskiajalle tullessa koko läntisessä Euroopassa väkiluku alkoi kasvaa, uusia kaupunkeja perustettiin ja kaupankäynti kasvoi. Kehityksen painopiste oli selkeästi Flanderissa, jossa erityisesti Ghent ja Brugge vaurastuivat. Myös Alankomaiden alueella sijaitsevat hansakaupungit kukoistivat (Hasselt, Kampen, Zwolle, Hattem, Deventer, Zutphen ja Doesburg).

Kirjoittaminen oli varhais- ja sydänkeskiajalla paljolti kirkonmiesten käsissä (vrt muinaishollannin varhaisimmat tekstit), mutta aikaa myöten myös maallinen hallinto alkoi muuttua aiempaa kirjallisemmaksi ja sen omat virkamiehet astuivat vähitellen papiston rinnalle maallisiin seikkoihin liittyvien tekstien laatijoina.

Hollannin vanhin kausi, muinaishollanti (Oud Nederlands) alkaa 700-luvulta ja vanhimpia kirjoitettuja teksteja on löytynyt noin 1000-luvulta. Merkittävät muutokset mannergermaanisiin kieliin nähden olivat tapahtuneet tuohon mennessä.

Keskihollannin (Middelnederlands) aikakausi on ajoitettu vuosiin 1150-1500. Kieli sai tuolloin yhä enemmän jalansijaa myös kirjoitetussa muodossa. Tämä seuraa yleiseurooppalaista kehityskulkua, jossa kansankielen merkitys kasvaa kirkon – ja latinan - otteen kirvotessa. Toki latina oli edelleen tärkeä kieli mm kirkossa, opetuksessa ja kansainvälisissä yhteyksissä.

Keskihollannin varhaisimmasta vaiheesta (vuoteen 1300 asti) on säilynyt parituhatta tekstiä, joista 2/3 on flaamilaista alkuperää, 15 % hollannin murteella ja 10 % brabantin murteella. Edelleen on hyvä muistaa kun puhutaan hollannista niin sillä tarkoitetaan paikallisia variantteja, eikä ollut olemassa yhtenäiskieltä. Säilyneet tekstit voidaan jakaa kaunokirjallisiin ja virallisiin teksteihin. Kaunokirjalliset tekstit eivät olleet päivättyjä ja niille toivottiin laajempaa yleisöä kuin virallisille teksteille, joten niiden kirjoittamisessa pyrittiin mahdollisimman lähelle yleiskieltä. Viralliset tekstin sen sijaan olivat päivättyjä ja ne kirjoitettiin murteella.

Vanhin kaunokirjallinen teksti, joka on kirjoitettu keskihollannilla on maastrichtilaisen hovirunoilija Hendrik van Veldeken kirjoittama (n. vuonna 1170) Sint Servaes. Teksti kertoo Maastrichtin piispan elämästä. Toinen aikakauden tunnettu kirjailija oli Jacob van Maerlant (1230 – 1300), joka oli flaamilainen runoilija. Hän kirjoitti alunperin ritarikertomuksia ja runoutta, mutta hän on tullut tunnetuksi erityisesti ensyklopedioistaan kuten Der Natueren Blomme.

Keskiajan tärkein teos tällä kielialueella on eittämättä faabeli, opettava eläintaru, Vanden Vos Reynaerde. Teksti perustuu ranskalaiseen taruun ja on satiiri keskiajan yhteiskunnasta. Muista kaunokirjallisista teksteistä mainittakoon: Melis Stoken "Rijmkroniek", "Elckerlijc", ja "Marieken van Nieumeghen".

Keskihollannin ajalta on myös peräisin hollannin kielen sanakirjoja ja Leuveniin perustettiin yliopisto 1400-luvulla.

Keskiajan mittaan kirjoittaminen, sen arvostus, mahdollisuudet ja välineet kokivat monia muutoksia (pergamentit, scriptoriat, karolinen minuskeeli yms), joista kirjapainotaidon (noin vuonna 1450) kehittäminen oli jälkikäteen ajateltuna merkittävin. Kirjapainotaidolla oli myös vaikutuksensa kielen kehitykseen: oli tarve yhtenäistää mm lauserakenteita, oikeinkirjoitusta ja sanastoa. Kirjapainotaidon yleistyttyä myös muut kuin kirkon piirissä olevat ajatukset levisivät (mm humanismi, vrt Erasmus Rotterdamilainen). Keskiajan eurooppalainen yhtenäiskulttuuri alkoi rakoilla. Väestön kasvun ja porvariston nousun myötä myös feodaalijärjestelmä alkoi hajota. Myöhäiskeskiajalla myös kansainväliset yhteydet lisääntyivät. Tältä ajalta onkin peräisin lukuisia lainoja mm latinasta ja ranskasta hollannin kieleen. Kuuluisia kustantajia ja kirjanpainajia olivat Laurens Janszoon Coster (1370-1440) Harlemissa ja Christoffel Plantijn (1520-1589) Antwerpenissa.


Kielessä tapahtuneita muutoksia
Matka nykyhollantiin on ollut pitkä. Tunnilla käsittelimme lähinnä muinais- ja keskihollantiin mennessä tapahtuneita muutoksia.

Germaaninen äännesiirtymä n. 100-luvulla, erotti germaaniset kielet muista indoeurooppalaisista kielistä, 'Germaanse klankverschuiving'. Mannerger-maaniset kielet kävivät läpi yläsaksalaisen äännesiirtymän (de tweede hoogduitse klankverschuiving). Tämä tapahtui 400-700 –luvuilla. Tämä äännesiirtymä erotti mm hollannin ja saksan kehityskulut toisistaan, sillä hollanti (tai kieli jona sen tunnemme tuolta ajalta) ei läpikäynyt tuota toista äännesiirtymää. Sen sijaa muinaishollannissa tapahtui muita äännemuutoksia, joita ei tapahtunut muissa germaanisissa kielissä.

Tälläisiä muutoksia olivat mm
• Konsonanttiryhmä –ft muuttui muinaishollannissa –cht-äänteeksi
• Konsonanttiryhmä –chs- assimiloitui muotoon –ss- ja äänneryhmä –ol+d/t diftongioitui äänteeksi –ou+d/t (oud, goud)
• Lyhyet vokaalit muuttuivat pitkiksi avoimissa tavuissa, mikä näkyy mm nykyhollannin yksikössä ja monikossa: spel-spelen
• Diftongit –ai ja –au muuttuivat bein => been ja baum => boom

Kehityksen myötä painottomat taivutuspäätteet heikkenivät keskihollannissa.

http://www.ned.univie.ac.at/Publicaties/taalgeschiedenis/en/index.htm